Olemme molemmat kotoisin Tampereen seudulta. Tunsimme toisemme jo ennen Raumalle muuttoa, sillä olemme pelanneet samassa joukkueessa aiemminkin. Kun pelipaikat Rauman Lukossa varmistuivat, aloimme yhdessä suunnitella muuttoa ja asunnon jakamista.

Muutto Raumalle on tarjonnut meille molemmille mahdollisuuden pelata jääkiekkoa naisten pääsarjassa ja keskittyä urheiluun. Olemme nyt paitsi joukkue- ja kämppäkavereita, myös työkavereita logistiikkayrityksessä nimeltä Logistikas.

Joustava työnantaja mahdollistaa meille sen, että voimme keskittyä kiekkoiluun täysillä. Työ Logistikasilla on sopivan toimeliasta, ja on hienoa, että meillä on mahdollisuus kehittää itseämme myös töissä. Työ ja kiekkoilu ovat nyt hyvässä balanssissa.

Viihdymme Raumalla tosi hyvin. Paikasta toiseen siirtyminen ei vie aikaa, koska välimatkat ovat lyhyitä. Ihmiset ovat valtavan ystävällisiä ja avoimia ja ilmapiiri rento. Välittäminen näkyy perusarjessa. Raumalla kassamyyjätkin hymyilevät ja kysyvät kuulumisia.

Rauma on tarjonnut meille mahdollisuuden toteuttaa unelmamme elämästä, jota voimme elää jääkiekko edellä. Tämä kaupunki hengittää jääkiekkoa – ihan kuten mekin.